Ihan yhtä pihalla kuin aina ennenkin — eli lämpimästi tervetuloa uusille kotisivuilleni!

Ensinnäkin: Lämpimästi tervetuloa uusille kotisivuilleni! Suuri kiitos ja kumarrus, kun tulit tutustumaan. Toivottavasti täältä löytyy jotain mielenkiintoista. Palautetta sivuista otan mielelläni vastaan kommenteissa tai vaikkapa palautelomakkeen kautta. Mietin pitkään, mitä tekisin aiemmille kotisivuilleni, tai siis Päättymätön tarina -nimiselle blogille, jota olin pitänyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti kesästä 2012 asti. Aloitin blogin, kun minulta oli juuri…

Lue lisää

Käärmeiden kaupunki täytti 1 vuotta. Lataa lukunäyte & tutustu!

Ohoh. Taas on yksi vuosi kulunut puoliksi tämän maailman tohinoissa ja puoliksi kuvittellisia maailmoja kuvitellessa. Uusimman teokseni Käärmeiden kaupungin ilmestymisestä on nyt tasan 1 vuosi ja 10 päivää. Ilokseni voin sanoa, että olen viimein päässyt yli kirjan ilmestymisestä. Tarkoitan tällä sitä, että en enää ole jumittunut tähän kirjaan vaan kirjoitan ja suunnittelen innolla jo uusia…

Lue lisää

”Naamiot” nyt saatavilla

Aah, se on ilmestynyt! Osuuskumman uusi Naamiot-antologia esittelee tarinoita rooleista ja salaisuuksista, ihmisyydestä naamioiden takana. Olen innoissani omasta Särö-novellistani, jossa pääsin kirjoittamaan yhdestä Käärmeiden kaupungin päähenkilöstä uuden tarinan. Novelli kertoo Arryn nuoruudesta hiukan ennen Käärmeiden kaupungin tapahtumia. Tämä on siis Käärmeiden kaupungin spin off -tarina! Sopii erinomaisesti luettavaksi myös ennen Käärmeiden kaupunkia — ei spoilaa romaania…

Lue lisää

Kesäpino

En ole koskaan onnistunut pitämään oikeaa kirjablogia, eikä tästäkään sivustosta ole sellaista tulossa. Olen ottanut tavaksi kirjata lukukokemuksia Goodreadsiin, jossa erityisesti kotimaisista kirjoista yritän tähditysten lisäksi kirjoittaa sanallisiakin huomioita, edes parilla lauseella. Mutta ehkä pieni koontipostaus, silloin tällöin, tänne bloginkin puolelle? Alkukesästä luin kotimaisia spefiuutuuksia Finnconin paneeleja varten (aiheena lanu-uutuudet ja YA). Näistä etenkin Anniina Mikaman…

Lue lisää

Editointipuuhia

Minun kesäni 2018 on ollut: hellettä aurinkoa järvellä oleskelua Finnconia ja ennen kaikkea projektin ”C” editointia. Joskus kirjailijana tulee sellaisia (varsin ohimeneviä) fiiliksiä, että joo hei, minä osaan tämän homman. Onhan tähän jo jonkinlainen rutiini. Ideoi, suunnittele, kirjoita, hio. And repeat. Sama tuttu kaava, eiköhän se tästä taas. Ja sitten. On sellaisia kirjoitusprojekteja, jotka palauttavat…

Lue lisää

Valitut-antologia ilmestyi Finnconissa

Helteinen Turun Finncon on onnellisesti takanapäin. Conissa juhlittiin erään pitkän, monivaiheisen ja äärimmäisen kiinnostavan projektin valmistumista: sain käsiini valmiin antologian nimeltä Valitut – Suomen presidenttien salainen historia. Julkaisijana on Tutka (Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti), ja mukana on luonnollisesti 12 kirjoittajaa paljastamassa 12 presidentin spekulatiivista menneisyyttä. Mitä kätkeytyy Suomen presidenttien salaisiin arkistoihin? Millaisten outojen näytelmien todistajina Presidentinlinna,…

Lue lisää