Editointipuuhia

Minun kesäni 2018 on ollut:

hellettä

aurinkoa

järvellä oleskelua

Finnconia

ja ennen kaikkea projektin ”C” editointia.

Joskus kirjailijana tulee sellaisia (varsin ohimeneviä) fiiliksiä, että joo hei, minä osaan tämän homman. Onhan tähän jo jonkinlainen rutiini. Ideoi, suunnittele, kirjoita, hio. And repeat. Sama tuttu kaava, eiköhän se tästä taas.

Ja sitten.

On sellaisia kirjoitusprojekteja, jotka palauttavat takaisin maan pinnalle, tai siis pamauttavat suoraan mahalaskulla asfalttiin ja huutavat: HAH ET OSAA VIELÄ MITÄÄN!

Tämä minun projekti ”C”:ni on juuri sellainen.

Tämä kässäri on opettanut minulle ihan uusia työtapoja, sellaista mitä ennen en ole joutunut tekemään. Ihana vanha kaavani ei toiminutkaan ja suunnitelmallinen kirjoitustapani osoittautui osittain turhaksi, koska tätä kässäriä onkin täytynyt kirjoittaa monessa vaiheessa. Joka kierroksella isoja muutoksia, jotain lisää, jotain pois, jatkuvaa hakemista ja epävarmuutta. Mitä teen? Miksi? Mihin pyrin? Mitä oikein yritän?

Tällä kesäkierroksella hyödylliseksi olen huomannut taas post it -lappujen käytön, tällä kertaa tuollaisten ohuiden lirpakkeiden, joita kässäri alkaa kohta olla täynnä. Tekniikka toimii näin: sain kustannustoimittajalta kommentit, jotka luokittelin aiheiden mukaan niin että jokaisella muokattavalla asiakokonaisuudella on oma numero. Luin tekstin läpi kirjoitellen itselleni kommentteja tavalliseen tapaan. Lisäksi liimasin sivuille aina tarpeen mukaan pieniä numerolla varustettuja post it -lappuja: esim. tällä sivulla on ongelmia muokattavassa aiheessa 3, tällä sivulla aiheessa 6. Seuraavaksi täytyy kai jakaa kässäri aiheiden mukaisiin pinoihin ja aloittaa kylmästi jostakin, vaikka sitten aiheesta 1…

Sitä ennen voisi ehkä heittää hetkeksi arskat silmille ja heittäytyä nurmikolle köllimään.