Syksyfiiliksiä. (PS. JOS HALUAT LUKEA VAIN KUVASTAJA-AJATUKSET NIIN SKROLLAA KOHTAAN ***) Niin, syksyfiiliksiä. Olen nukkunut pitkään, useimpina aamuina. Olen odotellut, että lehdet putoaisivat kunnolla, koska sitten on edessä pari päivää haravointitreeniä. Olen aloittanut harrastuksen tai itse asiassa kaksi: ensimmäistä kertaa elämässäni ilmoittauduin kansalaisopiston kursseille. Aiemmin ei ole ollut aikaa. Aiemmin kaikki aika on ollut taistelua,…
Lue lisää
Minä
Olen Katri Alatalo, jyväskyläläinen kirjailija. Kirjoitan spekulatiivista fiktiota ja erityisesti eeppistä fantasiaa ja korkeafantasiaa, siis omaan kuvitteelliseen maailmaansa sijoittuvia tarinoita. Minulta on julkaistu mm. nuortenfantasiatrilogia, novellikokoelma sekä kaksi itsenäistä fantasiaromaania. Uusin teokseni, realistinen nuortenkirja Kesäkuu, ilmestyi Hertta Kustannukselta keväällä 2024. Kirjoittamisen ohessa opetan sivutoimisesti kirjoittamista, teen arvostelupalvelutöitä ja toisinaan kustannustoimitan. Sisältäni löytyy pieni mutta pilkunhimoinen…
Lue lisää






